”Johtajuus lähtee kuuntelemisesta ja kasvaa yhteistyöstä.”

 

JOHTAJUUS

 

Mikaelin seurakuntaan valitaan toukokuussa kirkkoherra, jonka tehtävä on toimia hengellisenä johtajana. Kirkkoherran tehtävä on johtaa myös seurakunnan hallintoa ja taloutta yhdessä seurakuntaneuvoston kanssa sekä toimia ison työyhteisön henkilöstöjohtajana. Haluan olla tässä tehtävässä avoin, selkeä ja päämäärätietoinen ihminen, joka samalla ymmärtää itähelsinkiläistä elämää ja sen todellisia tarpeita. Luovuutta, inhimillisyyttä ja aitoa luottamista alaisiin ei ole syytä unohtaa.

 

Kirkon jumalanpalvelus- ja musiikkielämä on luovuttamatonta ja keskeistä. Toivon, että voin olla vahvistamassa Raamatun sanoman elävyyttä ja sen sanoman vaikuttavuutta seurakunnassa. Toimitukset, hartaustilaisuudet, viikoittainen toiminta eri työaloilla ja tiedottaminen tavoittavat säännöllisesti ja laajasti alueen asukkaita.

 

Johtajuus on aina myös kollektiivista siinä yhteisössä, jossa toimitaan. Yhteisten voimavarojen kohdentaminen on tärkeää myös paikallisesti.

 

Olen suorittanut Helsingin hiippakunnan järjestämän Seurakuntatyön johtamisen tutkinnon kesäkuussa 2004.

 

Varusmiespalveluni olen suorittanut 1978–79. Sotilasarvoni on kapteeni.

 

Kirkkoherran vaalit
Kannattajat
Puheita:
Häivähdyksiä pyhästä
Kultaa, suitsuketta ja mirhaa
Saarnoja:
Antakaa toisillenne anteeksi
Vaalisaarna, Hyvä paimen

 

Yhteystiedot:
Puh. 044 712 4985
Keinutie 5 G 42, 00940 HELSINKI
martti.hakkanen@seurakuntaopisto.fi
marttihakkanen.fi